Tämä kyläsuunnitelma on Kaukjärven kyläyhdistyksen ensimmäinen kokonaissuunnitelma Kaukjärven kylän kehittämisestä vuosille 2026–2030. Suunnitelman tavoitteena on lisätä kylän viihtyvyyttä, yhteisöllisyyttä ja kyläläisten vaikutusmahdollisuuksia.
Suunnitelma on laadittu tilanteessa, jossa yhdistys on vasta käynnistämässä toimintaansa. Täydellistä koko kylän osallistavaa suunnitteluprosessia ei ole vielä ollut realistista toteuttaa, mutta suunnitelma on tarkoitettu avoimeksi lähtödokumentiksi, jota täydennetään kyläläisten, vapaa-ajan asukkaiden, yritysten ja kunnan kanssa.
Voit tarkastella kyläsuunnitelmaa klikkaamalla auki PDF -tiedoston.
Tämä kysely on tärkeä osa suunnitelman jatkotyötä. Haluamme täydentää kyläsuunnitelmaa kyläläisten, vapaa-ajan asukkaiden, entisten kyläläisten ja muiden Kaukjärvestä kiinnostuneiden näkemyksillä. Tarkoituksena on, että suunnitelmasta tulee aidosti yhteinen.
Kyselyssä voit kertoa, mikä Kaukjärvessä on hyvää, mitä pitäisi kehittää ja millaista toimintaa kylälle toivotaan tulevina vuosina. Vastauksia hyödynnetään kyläsuunnitelman päivittämisessä, tapahtumien suunnittelussa sekä mahdollisissa avustus- ja hankehakemuksissa.
Kyselyyn vastaaminen vie vain muutaman minuutin. Jokainen vastaus on tärkeä.